Kasvatuksestani
Aluksi meillä oli vain kaksi gerbiiliä, urokset. Sitten meille tuli saman vuoden kesällä 2004 pikkuveljen kaverilta ilmotus, että hänen mummulla olisi kolme gerbiiliä ja jos niitä ei kukaan ota ne lopetetaan. Niin Tiku, Taku ja Velmu muutti meille, isä, äiti ja poika. Äippä oli kantavana jo kun tuli meille ja pyöräytti pennut. Hoidettiin ne sitten ja pari vuotta olikin hiljaista sen jälkeen ellei oteta lukuun muutamia gerbiiliostoksia..
Sitten toinen niistä vanhemmista uroksista, jotka olivat siis olleet ne ihan ensimmäiset, kuoli. Toinen oli yksin. Meillä oli silloin yksi kolmen naaraan lauma joista oli kahta blackiä todella vaikea erottaa toisistaan. Mikäs siinä, menin SGY:n sivuille lukemaan tietoa pennuista yms. Laitoin toisen naaraan asumaan väliverkon kanssa tuon slate uroksen kanssa. Meidän siamese pojat päätti pistää pentu asioihin vauhtia ja karkas omasta dunastaan naapuriin neitojen luo. Meille siis syntyi 16.8.2006 toinen pentue ja siitä parin päivän päästä kolmas. Ensimmäisestä ei jäänyt yhtään eloon, mutta C-pennut kasvoivat kaikki isoiksi asti.. Siitä lähtien on ollut pentuja aina säännöllisen epäsäännöllisesti silloin tällöin.
SGY:n KKK1 on suoritettu hyväksytysti läpi. Kasvattajanimi on haaveissa hankkia joskus.