otsikko

INDEX
ICELANDIC HORSES
BREEDING
ACTIVIES
STABLE
CONTACT US
Velkomin á Syndur

Syndur on vuonna 2005 perustettu virtuaalinen talli, joka kulki alussa nimellä; Ratsastuskoulu Tuulentupa, jolloin satuin tallin ensimmäiset islanninhevoset hommaamaan (mm. Ghost frá Hungar). Myöhemmin kun olin aivan totaalisesti rakastunut tähän rotuun, vaihdoin tallin nimen Synduriksi. Syndur lopetti 2008 maaliskuussa muutaman kuukauden ajaksi, mutta palasi takaisin virallisesti kesäkuussa.

Syndur on nimensä mukaisesti islanninhevosia kasvattava talli. Taviotteenamme on kasvattaa terveitä, kilpailukykyisiä islantilaisia, joilta löytyy ainakin töltti. Syndurin ainoat toimintamuodot ovat kasvatus- ja kilpailutoiminta, tosin päätoimintamme on kasvatus. Pörröisiä varsoja meiltä syntyy vähintään joka toinen/kolmas kuukausi. Kilpailutoimintaa järjestämme aika epäaktiivisesti.

Tekijänoikeuksista vielä pieni sananen, kaikki materiaali on luvallista ja myös kuvien hankkimiseen on nähty vaivaa. Suotavaa olisi, ettet menisi kopioimaan mitään sivuilta. Kaikkea materiaalia suojaa tekijänoikeuslaki. Hevostenkuvien tekijänoikeusmerkinnät näet rullaamalla sivun loppuun, tai sitten heti kuvien alapuolella lukee. Hienon ulkoasun on väsännyt jack, joka ystävällisesti tämän meille lahjoitti :). Ulkoasun pikkukuva on Litla-Tungasta.

terveisin Heidi M. (VRL-0096, STP) ja tallin tölttäävät nelijalkaiset otukset

Päivitetty viimeksi 19.04.2009 - lue lisää