Etusivu Päivitykset Hevoset Kasvatustoiminta Yhteys

Tervetuloa Eucaryaan!

Eucarya Warmbloods on perustettu vuonna 2006 virtuaalitalli, jolloin talli kantoi nimeä Rätvänä vuoden 2008 syksyyn asti. Tallilta on melkein alusta asti löytynyt hollantilaisten puoliveristen kasvatusta, ihan alkuaikoina ei kasvatusrotua ollut ollenkaan mutta meiltä tuolloin yksi kwpn löytyi josta innostus lähtikin liikkeelle rodun suhteen.

Tallin ainut toimintamuoto on nykyään kasvatustoiminta, joskus meillä järjestettiin myös kilpailuja. Meillä on kolme kasvatusrotua, päärotumme on hollantilainen puoliverinen, joita on valtaosa hevosista. Hollantilaisten lisäksi kasvatamme angloarabialaisia täysiverisiä lähinnä estekentille ja suomalaisia puoliverisiä koulukentille.

Terveisin Heidi M. (VRL-00096, LVR)

Layout © weem 2009, koristekuva Zirawka